Hyppää sisältöön

Hae mukaan skaalaamaan kestävän kaupunkikehityksen ratkaisuja

Julkaisuajankohta 18.3.2022 13.06
Uutinen

Ympäristöministeriö ja Motiva etsivät kuntia, jotka ovat kiinnostuneet ottamaan käyttöön kestävän kaupunkikehityksen kokeilujen tuottamia ratkaisuja ja oppeja. Kiinnostuneet kunnat saavat tukea ratkaisujen skaalaukseen. Kehitystyön kautta syntyy samalla tietoa siitä, kuinka parhaiten vakiinnutetaan hyviä toimintatapoja kuntakentällä.

Skaalattavat ratkaisut on valittu kahdeksasta kokeilusta, jotka kohdistuvat kaupunkien ja kuntien kestävän kehityksen eri osa-alueisiin. Ratkaisut liittyvät esimerkiksi vieraskielisten osallistamiseen kaavoitusprosesseissa, koululaisten harrastuskyyteihin, tavaralainaamoihin, kestävän asumisen kummitoimintaan, hyvinvoinnin mittaamiseen tai sen tukemiseen hyvinvointipuistolla sekä perheiden tukemiseen ja nuorten työllistämiseen puistoruokailuin.

Tavoitteena on vahvistaa jo tehdyn kehitystyön hyödyntämistä ja hyvien käytäntöjen juurruttamista. ”Ensisijaisesti haluamme vakiinnuttaa hyvät ratkaisut käyttöön toisessa kunnassa. On myös mahdollista ottaa opit käyttöön vaikkapa alkuperäisessä kokeilussa mukana olleen kunnan toisella toimialalla tai kuntaympäristön ulkopuolella”, kertoo ohjelmapäällikkö Virve Hokkanen Kestävä kaupunki -ohjelmasta.

Kokeilut ja niissä kehitetyt ratkaisut ovat ympäristöministeriön Kestävä kaupunki -ohjelman satoa. Kestävä kaupunki -ohjelma vauhdittaa kaupunkien ja kuntien laaja-alaista kestävää kehitystä sekä käytännön kehittämisessä että kestävyyden johtamisessa. Käytännön toimissa ratkotaan kuntien yhteisiä haasteita, testataan uusia ratkaisuja kokeiluissa ja piloteissa, vahvistetaan kestävyyden strategista johtamista sekä tuetaan hyvien käytäntöjen skaalaamista. 

Hae mukaan skaalaamaan ratkaisuja ottamalla yhteyttä Motivaan 29.4.2022 mennessä. Kerro viestissäsi, minkä alla kuvatuista ratkaisuista haluaisit skaalata omaan organisaatioosi. 

Lisätietoa ja ilmoittautuminen mukaan:

Motiva Oy, johtava asiantuntija, Sara Lukkarinen, [email protected]   
    

Skaalattavana seuraavien kokeilujen tuottamia ratkaisuja: 

NääsMaaS: Tampereen alueen koululaisten kyytipalvelut ‒ Tampereen kaupunki, MDI Public Oy, WSP Finland Oy, Urheiluseurat  

Koululaisten harrastustoiminnan kyytien organisoinnin konsepti.

Kestävä elämä riihimäkeläisille ‒ Riihimäen kaupunki, ympäristönsuojelu, kirjasto, kierrätyskeskus  

Tavaralainaamo kunnan kirjastossa. 

Pupu, bunny, ’arnab – osallisuus monikulttuurisessa kaupunkiympäristössä ‒ Jyväskylän kaupunki, Mapita Oy, Monikulttuurikeskus Gloria ry   

Vieraskielisen väestön osallistaminen kaavoitusprosessiin.

Kestävän asumisen kummikokeilu ‒ HSY, Y-Säätiö  

Kummitoiminnassa vuokrataloilla ja tuetun asumisen yksiköllä on oma kummi, joka järjestää kestävän asumisen toimintaa ja opastusta. 

Selvitys Tampereen kaupunkiseudun asuinalueiden eriytymiskehityksestä ‒ Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä  

Paikkatietopohjainen hyvinvointi-indeksi alueellisen eriytymisen seurantaan.

Maahanmuuttajataustaisten osallistuminen oman ympäristönsä kehittämiseen ‒ Helsingin kaupunki, Culturas, Moniheli, Nicehearts naapuriäidit, Monic, Al birr, Pakolaisapu  

Selkokielisyyden tuominen kaupunkisuunnittelussa tuotettuihin dokumentteihin. 

Hyvät eväät ‒ Hämeenlinnan kaupunki  

Lounasruokailun toteuttaminen puistoissa perheiden tukemiseen ja nuorten työllistämiseen.

Yhteisöllinen taidepuutarha Lähde! -puistoon – Iin kunta  

Kuntalaisille suunnattu taidepuisto, jossa yhdistyvät taide, luonto ja liikunta. 

Sivun alkuun