Uutiset
Tutustu Kestävä kaupunki –ohjelman kahden ensimmäisen vuoden tuloksiin!
Kestävä kaupunki –ohjelman tuore esite kokoaa yhteen Kestävä kaupunki -ohjelmassa kahden ensimmäisen vuoden aikana tuotetun tiedon sekä työkalut, joita ohjelma tarjoaa. Tämä esite on sinulle, joka kehität kestävää kaupunkia!
Kestävä kaupunki –aamukahvit 27.1.
Kestävä kaupunki –ohjelman aamukahvit tuovat yhteen kestävän kaupunkikehityksen toimijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Vuoden 2021 ensimmäinen aamukahvitapaaminen järjestetään etänä keskiviikkona 27.1. klo 8.30-10 aiheena kestävän kaupunkikehityksen kansainvälinen seuranta ja VLR eli Voluntary Local Review, kaupunkitasoinen vapaaehtoinen kestävän kehityksen raportti.
Esittelyssä hyvä käytäntö: Yhteiskehittämällä kohti viihtyisämpää asemaa
Miten kehittää viihtyisää asemanseutua monimuotoisessa yhteistyössä? Miten päästään konkreettisiin tuloksiin? Hämeenlinnan Iittalassa vanha asemaseisake uudistettiin eri toimijoiden yhteistyössä viihtyisäksi asemaksi, josta hyötyivät niin asukkaat, paikalliset yritykset kuin matkailijat. Aseman uudistamishanke paransi alueen elinvoimaa ja loi pohjaa kokonaisvaltaisemmalle alueen kehittämiselle!
Sosiaalinen kestävyys on erottamaton osa kiertotaloutta
Sosiaalisesti kestävä kiertotalous on yhteiskunnallisen hyödyn maksimointia, jossa toiminnasta koituvat vaikutukset ovat mahdollisimman suuria sekä ihmisille että ympäristölle. Motivan Tiia Merenheimo kirjoittaa blogissa, miten kiertotalous kietoutuu sosiaalisen kestävyyden kanssa erottamattomasti yhteen, ja miten teemojen kytkeminen toisiinsa voi avata uudenlaisia yhteistyön muotoja kunnissa.
Inspiraatiota osallisuuden edistämiseen: Saa kuulua! -julkaisu on valmistunut
Kaupungit ja kunnat ovat kaivanneet ajantasaista tukimateriaalia työhönsä kuntalaisten osallisuuden edistämisessä. Tähän tarpeeseen vastaa elokuussa luonnosversiona julkaistu inspiraatiopaketti “Saa kuulua! Oivalluksia osallisuuteen kaupungeissa ja kunnissa”, joka on nyt valmistunut.
Vertaisoppimista asemanseutujen yhteiskehittämiseen
Kestävä kaupunki -ohjelman haastekimpputyössä kokeiltiin vertaisoppimistilaisuuksia asemanseutujen yhteiskehittämisen tueksi. Tilaisuuksien tavoitteena oli tukea Kestävän asemanseutuyhteistyön -toimintamallin jalkautusta sekä tarjota asematoimijoille mahdollisuuksia verkostomaiseen yhteistyöhön.
Keinoja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen kuntien kiertotaloudessa
Kiertotalouden yhtenä tavoitteena on tukea luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Kiertotalous voi vähentää luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvaa painetta vähentämällä neitseellisten raaka-aineiden käyttöä ja jätteen määrää. Lisäksi kunnissa syntyy erilaisia jäteaineksia ja sivuvirtoja, joita voitaisiin hyödyntää luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa esimerkiksi vanhoilla teollisuusalueilla.
Kaupunkiluonnon turvaaminen edistää asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia
Yli 72 prosenttia suomalaisista asuu kaupungeissa, minkä takia kaupunkiluonnolla on suuri merkitys eri ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa elävien asukkaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Osana Kestävä kaupunki -ohjelman haastekimpputyötä Suomen ympäristökeskus SYKE on koonnut yhteistyössä LUKEn, Tapio Oy:n ja Et May Oy:n kanssa tutkimustietoon pohjautuvan tietopaketin luonnon ja viheralueiden vaikutuksista fyysiseen terveyteen, mielen hyvinvointiin, sosiaaliseen hyvinvointiin ja liikkumiseen.
Agenda 2030 –työkirjasta työkaluja ja toimintamalleja kestävän kehityksen johtamiseen kunnissa
Vipinää kestävään kehitykseen - Agenda 2030-työkirja kunnille on julkaistu. Osana Ympäristöministeriön koordinoimaa Kestävä kaupunki -ohjelmaa toteutettu opas tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals) tulkintaa ja hyödyntämistä paikallistason poikkihallinnollisessa kestävän kehityksen työssä. Oppaan on toteuttanut Demos Helsinki.
Miten vauhdittaa kestävyysmurrosta paikallisesti? Esimerkkinä Pirkanmaan Ekothon
Työskenteletkö kestävän kehityksen parissa kunnassa, kaupungissa tai maakunnassa? Pirkanmaalla etäyhteyksin järjestetyssä Ekothonissa 80 ihmistä loi ideoita ja ratkaisuja ekologisiin haasteisiin. Hannele Tiitto ja Ari Räsänen esittelevät blogissa Pirkanmaalla kehitetyn toimintamallin, joka voi vauhdittaa kestävyysmurrosta myös sinun alueellasi!
Tervetuloa jakamaan näkemyksiä kestävän kaupunki- ja kuntakehityksen suunnista!
Ympäristöministeriön koordinoima Kestävä kaupunki -ohjelma kokoaa näkemyksiä kestävän kaupunki- ja kuntakehityksen tulevaisuuden suunnista, tavoitteista ja keskeisistä teemoista. Kyselyllä keräämme myös palautetta Kestävä kaupunki -ohjelman kahden ensimmäisen vuoden toimenpiteiden onnistumisista ja tulevista kehittämistarpeista. Hyödynnämme kyselyn tuloksia Kestävä kaupunki -ohjelman tulevien toimien ja painopisteiden kehittämisessä.
Tervetuloa Kestävä kaupunki -etäaamukahveille 18.11.!
Kestävä kaupunki –ohjelman aamukahvit tuovat yhteen kestävän kaupunkikehityksen toimijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Seuraava aamukahvitapaaminen järjestetään etänä keskiviikkona 18.11. klo 8.30-9.30 aiheena viihtyisä ja terveellinen viherympäristö.
Kestävä kaupunki -ohjelman vuosiseminaari 2.12.2020: Testattuja ratkaisuja tulevaisuuden kestäviin kaupunkeihin
Miten kehittää kaupunkeja ja kuntia kestävyyden eri ulottuvuudet huomioiden? Miten rakentaa käytännön ja johtamisen vuoropuhelua kestävyyden edistämisessä? Miten kokeiluilla päästään pysyviin kestävyysmuutoksiin?
Yhteisöllisyys parantaa maailman
…mutta ensin sitä pitää taikoa esiin. Kestävä kaupunki -ohjelman Yhteisöllisyysparantolassa 17.9.2020 ratkottiin kuntien yhteisöllisyyden tarpeita ja toimia. Kolmen kunnan kimppuun käytiin yhteiskehittelyn hengessä ja 40 osallistumisen ammattilaisen voimin, ajan hengen mukaan etänä. Lue lisää Pasi Mäenpään blogista!
Kestävä kaupunki -aamukahvit 28.10. - tervetuloa!
Kestävä kaupunki –ohjelman aamukahvit tuovat yhteen kestävän kaupunkikehityksen toimijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Seuraava aamukahvitapaaminen järjestetään etänä keskiviikkona 28.10. klo 8.30-9.30 aiheena sosiaalisesti kestävä kiertotalous. Miten edistää toimia, joista sekä ihmisille että ympäristölle koituva hyöty olisi mahdollisimman suuri?
Luonto kiertotaloudessa -keskustelutilaisuus 21.10.
Kestävä kaupunki -ohjelman haastekimpputyön puitteissa järjestetään sarja vuorovaikutteisia virtuaalikeskusteluja vaihtuvista kiertotalouden teemoista. Tarjolla on mahdollisuus oppia toistemme kokemuksista sekä ideoida ja suunnitella yhdessä.Kiertotalouskeskustelusarjan erikoistilaisuudessa 21.10. keskustellaan luonnon ja kiertotalouden kytköksistä:
Reilun kiertotalouden käsikirja - Sosiaalisesti oikeudenmukaista kiertotaloutta kunnissa
Kuntien perustehtävät ohjaavat huolehtimaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja mahdollistamaan asukkailleen mielekkään ja onnellisen elämän. Samalla monet kunnat ovat omaksuneet kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, joihin on osaltaan vastattu kiertotalouden ratkaisujen avulla. Kuntatalouden haasteet koettelevat kuntia ympäri Suomen ja siksi tarvitaan yhä vaikuttavampia keinoja vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin. On alettu etsiä toimenpiteitä, joilla sekä ympäristölle että ihmisille koituva hyöty olisi mahdollisimman suuri. Tähän pureutuu myös Reilu kiertotalous kunnissa -hanke ja sen Reilun kiertotalouden käsikirja.
Käveleviä kaupunkilabroja, kummitoimintaa ja selkokieltä - testattuja ratkaisuja sosiaalisesti kestävään kaupunkiin
Kestävä kaupunki -ohjelman kokeilut lisäsivät kaupunkilaisten hyvinvointia ja kehittivät kaupunkien toimintatapoja sosiaalisen kestävyyden vahvistamiseksi. Kokeiluissa kaupunkikehittäjät testasivat uusien ratkaisujen toimivuutta, ja avasivat mahdollisuuksia niiden laajemmalle skaalaamiselle.
Opiskelijat tukena kestävän kaupungin kehittämisessä – kokemuksia ja vinkkejä Lohjan ja Aalto-yliopiston kurssiyhteistyöstä
Kestävä kaupunki -ohjelman haastekimpputyö oli mukana Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston Urban Transitions and Futures -kurssilla keväällä 2020.
Sosiaalista kestävyyttä edistävien kokeilujen tulosjuhla 29.9.
Miten toimii työttömiä nuoria työllistävä ja ammatillisen osatutkinnon tarjoava pyöräpajatoiminta? Kuinka onnistuu arjen neuvontapalvelujen yhdistäminen asuinyhteisöjen asukaslähtöiseen kehittämiseen? Tervetuloa kuulemaan Kestävä kaupunki -ohjelman sosiaalista kestävyyttä edistävien kokeilujen tuloksista!