Miten kestävää kaupunkikehitystä pitäisi mitata? Indikaattorihanke käynnistyy
Kaupunkien kestävään kehitykseen liittyvää indikaattorityötä tehdään Suomessa runsaasti, mutta työ on osin hajallaan ja päällekkäistä. Ongelmana on usein myös indikaattoreiden seurannan resurssit ja seurantojen lyhyt kesto tai jopa vain kertaluonteinen tiedonhankinta. Suomen ympäristökeskuksessa on käynnistetty ympäristöministeriön toimeksiannosta hanke, jossa pureudutaan kestävän kaupunkikehityksen indikaattoreihin. Hanke on osa Kestävä kaupunki -ohjelmaa.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kerätään indikaattoritietoja ja kehitetään indikaattoreita Uuden Kaupunkikehitysohjelman (New Urban Agenda, NUA) seuranta- ja raportointivelvoitteen mukaisesti. Vuonna 2016 pidetyssä YK:n Habitat III -kokouksessa hyväksytty Uusi kaupunkikehitysohjelma ohjaa kaupunkikehitystä ja tukee Agenda 2030:n toteuttamista kaupunkien ja yhdyskuntien näkökulmasta. YK:n jäsenmaat laativat kansalliset NUA:n seurantaan liittyvät raporttinsa YK:lle tänä vuonna. Indikaattoreilla on raportoinnissa keskeinen rooli.
Projektin toisessa osassa tavoitteena on kestävän kaupunkikehityksen indikaattorien kehittäminen kansallisen kestävän kaupunkikehityksen seurannan ja edistämisen tueksi. Työssä tunnistetaan jo olemassa olevat kansallisesti relevantit laaja-alaisen kestävän kaupunki- ja kuntakehityksen indikaattorit sekä nykyisten indikaattorien ulkopuolelle jäävät aukkopaikat, joiden seurantaan kehitetään uusia indikaattoreita.
Indikaattorityötä tekevät ja indikaattoritietoa hyödyntävät Suomessa monet eri tahot. Vuorovaikutus eri toimijoiden ja verkostojen, esimerkiksi kaupunki- ja kuntaverkostojen kanssa onkin hankkeessa tärkeässä roolissa. Maaliskuun Kestävä kaupunki -aamukahveilla 23.3. esitellään hanketta sekä ensimmäisen vaiheen alustavia tuloksia. Lisäksi kesäkuussa ja syyskuussa järjestetään työpajat kestävän kaupunkikehityksen kansallisista indikaattoreista. Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja:
Lisätietoja Uudesta kaupunkikehitysohjelmasta ja sen raportoinnista neuvotteleva virkamies Jyri Juslen, ympäristöministeriö. Lisätietoja hankkeen toisesta vaiheesta ja Kestävä kaupunki -ohjelmasta ohjelmapäällikkö Virve Hokkanen, ympäristöministeriö. [email protected]
Lisätietoja KEKANUA-hankkeesta projektipäällikkö Tapio Reinikainen sekä erikoistutkija Jari Lyytimäki, Suomen ympäristökeskus. [email protected]