Hyppää sisältöön

Kestävä kaupunki -ohjelman kehittävä väliarviointi on käynnistynyt

Julkaisuajankohta 19.2.2021 16.03
Uutinen

Ympäristöministeriön koordinoima Kestävä kaupunki –ohjelma (2019–2023) edistää kaupunkien ja kuntien laaja-alaisesti kestävää kehitystä pääpainonaan sekä ympäristöllisesti että sosiaalisesti kestävät ratkaisut. Ohjelman pääteemat ovat vähähiilisyys, älykkyys, terveellisyys ja sosiaalinen kestävyys.

Ohjelmassa ratkotaan kaupunkien yhteisiä kestävyyden johtamisen haasteita, kehitetään uusia ratkaisuja kokeiluissa ja kehittämishankkeissa, edistetään hyvien käytäntöjen laajempaa hyödyntämistä sekä vahvistetaan kansainvälistä kokemusten vaihtoa.

Kestävä kaupunki -ohjelman kehittävän väliarvioinnin tavoitteena on tuottaa tietoa alkukauden tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta sekä tukea tavoitteiden ja toimenpiteiden suuntaamista loppukaudella.

Arvioinnissa tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta tarkastellaan koko ohjelman, alkuvaiheen pääosioiden ja viestinnän näkökulmista. Arvioinnissa hyödynnetään kirjallisia aineistojen lisäksi asiantuntijahaastatteluja ja osallistavia työpajoja, joissa kuullaan kaikkia keskeisiä toteuttajia ja sidosryhmiä. Arvioinnin toteuttaa Owal Group Oy helmi–huhtikuussa 2021.

Lisätietoja: 

Virve Hokkanen, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö: p. 0295 250 034, [email protected]

Mia Toivanen, partner, Owal Group Oy: p. 040 566 7536, [email protected]

Sivun alkuun