Katseet kaupunkiin
Ympäristöministeriön alueet- ja yhdyskunnat yksikön eläköitynyt päällikkö Matti Vatilo kuvaa blogissaan kaupunkipolitiikan roolia aina 1990-luvun puolivälistä tulevaan hallitusohjelmaan.
Ympäristöministeriö toteutti 1990-luvun puolivälissä näyttävän kampanjan Katse kaupunkiin. Siinä ja ympäristöministeriön samaan aikaan asettamassa kaupunkipolitiikan työryhmässä paalutettiin suomalaisen kaupunkipolitiikan sisällöllistä perustaa tavalla, joka kantaa tähän päivään saakka. Monet tuolloin, lähes neljännesvuosisata sitten tunnistetuista haasteista ja niiden ratkaisuehdotuksista ovat yhä ajankohtaisia.
Keskeistä oli, että kaupunkipolitiikassa ympäristö- ja sosiaalikysymyksiä käsiteltäisiin tasavertaisesti talouskysymysten kanssa. Politiikan tulisi perustua konkreettisiin tekoihin, joilla vahvistetaan taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tärkeitä näkökulmia olivat myös kaupunkiseudun kuntien välinen synergia, keskustojen elvyttäminen ja lähiöuudistus sosiaalisen kestävyyden tukemiseksi.
Perisuomalaiseen tapaan valtiovetoista kaupunkipolitiikkaa ryhdyttiin toimeenpanemaan rakenteet edellä. Uusi hallitus antoi kaupunkipolitiikan vetovastuun sisäasiainministeriölle, koska se nähtiin ensisijaisesti aluekehityksen välineeksi toisin kuin Katse kaupunkiin -työssä ajateltiin. Muut ministeriöt ja kaupungit kytkettiin mukaan laajapohjaisen yhteistyöryhmän kautta. Myöhemmin kaupunkipolitiikan koordinointivastuu siirtyi ministeriöiden työnjaon muutosten jälkeen työ- ja elinkeinoministeriölle.
Ensimmäisen yhteistyöryhmän tärkein tulos oli kaupunkiohjelmamenettelyn käynnistäminen. Ne olivat kaupunkiseutujen omia ja pääosin itse rahoittamia kehittämishankkeita, joita valtio tuki pienellä käynnistysrahoituksella ja sitoutumalla niiden toteuttamiseen. Sittemmin ne jalostuivat aluekeskusohjelmaksi, osaamiskeskusohjelmaksi ja nyt viimein kasvusopimuksiksi.
Kaupunkipolitiikassa on alusta alkaen ollut pieni jännite eri kokoisten kaupunkien tarpeiden ja tavoitteiden välillä. Suuret kaupungit saivatkin vähitellen tuekseen omat politiikkalinjauksensa ja myös metropolipolitiikka on eriytynyt omanlaisekseen. Nyt päättyvän hallituskauden loppupuolella on ryhdytty puhumaan monimuotoisesta kaupunkipolitiikasta, jollaista se oikeastaan on ollut koko ajan. Seutukaupunkien haasteet ovat erilaisia kuin maakuntakeskusten tai metropolialueen.
Valtioneuvoston sisälläkin on ollut omat kitkansa. Universaalin politiikan silmälasien läpi katsoville on joskus vaikea hyväksyä alueellisesti eriytettyjä toimenpiteitä, vaikka tavoitetasolla päämäärä olisikin yhteinen. Kumppanuuteen perustuva sopimuspolitiikka edellyttää omien raja-aitojen ylittämistä, aitoa yhdessä tekemistä. Se ei ole siiloutuneessa hallinnossa oppinsa saaneille ihan helppoa. Laatikkoleikkeihinkin voi eksyä, kuten kaupunkipolitiikan kehittymistä tällä vaalikaudella näivettänyt maakuntauudistusyritys osoittaa.
On hyvä muistaa, että Suomi ei ole kaupunkipolitiikan sisällön määrittelyssä yksin. YK:n vuoden 1996 Istanbulin Habitat II -konferenssissa linjattiin, mitä on kestävä kaupunkikehitys. Quitossa 2016 hyväksyttyä Habitat III:n kaupunkiohjelmaa implementoidaan parhaillaan ympäri maailmaa. Myös EU:n kaupunkipolitiikka kehystää hyvin Suomessakin esillä olevia sisältöasioita. Ilmastonmuutoksen hillintä, sosiaalinen kestävyys ja kaupunkiympäristön toimivuus ovat yhä vahvemmin keskustelun keskiössä – eikä vähiten kaupunkien elinvoiman edellytyksenä.
Näin vanhan ja uuden hallitusvallan välimaastossa on lupa toivoa. Ensimmäinen toivomus on, että kaupunkipolitiikka saa suurta kansallista merkitystään vastaavan ymmärryksen tulevassa hallitusohjelmassa. Toiseksi toivon, että politiikan sisältö ohjaa rakenteita eikä päin vastoin. Siinä vahvasti kumppanuuslähtöinen Kestävä kaupunki -ohjelma on hyvä referenssi. Kolmantena toivomuksena haluan nähdä kaupunki- ja maaseutupolitiikan tosiaan täydentävinä yhteiskunnallisen kehittämisen välineinä. Katse kaupunkiin -kampanjan isää, edeltäjääni Mikko Mansikkaa siteeraten ”Kaupungit kilpailevat keskenään, ei maaseudun kanssa”. Uutta on, että kilpailun osapuolina olevat kaupungit eivät välttämättä ole toistensa naapureita vaan sijaitsevat missä tahansa maailmassa.
Kirjoittaja
Matti Vatilo
ympäristöministeriön alueet- ja yhdyskunnat yksikön huhtikuussa eläköitynyt päällikkö
